2006

FIKTIO-SARJAN KOURA-PALKINTO

15.000 euroa

 

Bodomin legenda

kanava          YLE TV1

tuotanto         YLE Draama

palkitaan       ohjaaja ja käsikirjoittaja Tapio Piirainen, käsikirjoittaja  Jukka Vieno, kuvaaja Arto Kaivanto,äänisuunnittelija Jussi Olkinuora, leikkaaja Marko Ahokas, lavastaja Paula Salonen, pukusuunnittelija Pentti Tillder, tuottaja Anneli Pallas, näyttelijät Juha Muje, Niina Nurminen ja Pekka Huotari

Bodomin legenda  on taitavasti ja omaperäisellä huumorilla toteutettu persoonallinen näkemys eräistä lähihistoriamme värikkäimmistä hetkistä. Draama ottaa toteutuksessaan riskejä, mutta onnistuu luomaan vahvan tyylitajuisen kokonaisuuden. Omaehtoinen epookki toimii ja ihmiset ovat tosia. Bodomin legenda uudistaa ansiokkaasti kotimaisen draaman genreä.

 

FIKTIO-SARJAN KUNNIAMAININNAT

á 3.000 euroa

 

Herran Kukkaro

 

kanava          YLE Radio 1

tuotanto         YLE Radioteatteri

palkitaan       ohjaaja ja käsikirjoittaja Tarja Jakunaho, äänisuunnittelija Anders Wiksten, tuottaja Mikko Ahonen, näyttelijä Pauliina Feodoroff

 

Kuunnelma on omaperäinen, aiheensa hyvin tunteva ja ilmaisunsa hallitseva kertomus kolttalappalaistytön elämästä.  Pohjoisen kylän elämä avautuu uskottavasti lapsen näkökulmasta ja lapsen äänellä. Kuunnelman ansioina ovat hyvä käsikirjoitus, sujuva näyttelijätyö ja hyvin rakennettu äänimaailma. 

 

Jumalan kaikki oikut

 

kanava          YLE TV1

tuotanto         YLE Draama

palkitaan       ohjaaja Jarmo Lampela, käsikirjoittaja Tove Idström, kuvaaja Hannu Kettunen, lavastaja Lea Sipilä, leikkaaja Jorma Höri, pukusuunnittelija Leila Jäntti, äänisuunnittelija Ari-Pekka Heikkinen, tuottaja Anna-Maija Eräkangas, näyttelijät Rea Mauranen, Janne Reinikainen, Anu Sinisalo                  

Minisarja kuvaa markkinatalouden ääri-ilmiöitä ja aikamme moraalia rohkeasti ja tarkkanäköisesti. Sarja pitää otteessaan eikä päästä katsojaansa helpolla.

 

Kemiaa

 

kanava          YLE Radio 1

tuotanto         YLE Radioteatteri

palkitaan       ohjaaja ja käsikirjoittaja Sakari Kirjavainen, äänisuunnittelija Ari Mursula, näyttelijät Elena Leeve, Elsa Saisio, Rauno Juvonen, Kari Ketonen, Erja Manto                            

Kuunnelmasarja käsittelee identiteetin rakentamista  ja itsetunnon probleemeja uskottavasti.  Kuunnelma on eräänlainen radioversio television suosituista sairaalasarjoista. Kemiaa on hyvin näytelty kuunnelmasarja, joka on vahvasti suvaitsevuuden asialla.

 

DOKUMENTIT-SARJAN KOURA-PALKINTO

10.000 euroa

Helvetti Suomenlahdella

kanava          YLE TV1

tuotanto         YLE Asiaohjelmat

palkitaan       käsikirjoittaja ja ohjaaja Ari Lehikoinen, käsikirjoittaja ja ohjaaja Juha-Matti Martikainen, kuvaaja Jari Pussinen, leikkaaja Markku Pulkkinen                                     

Helvetti Suomenlahdella on huolellisesti taustoitettu ja runsaasti uutta tietoa sisältävä tv-dokumentti, joka kertoo vaikuttavalla ja vähäeleisellä tavalla 1941 tapahtuneesta maailman suurimmasta miinakatastrofista. Visuaalisesti hienosti toteutettu historiadokumentti osuu lähes vaiettuun kipukohtaan, murhenäytelmään, jossa yli 16.000 ihmistä vajosi meren syvyyksiin. Ohjelma toteuttaa erittäin onnistuneesti YLEn sivistystehtävää.

 

DOKUMENTIT-SARJAN KUNNIAMAININNAT

á 3.000 euroa

 

Bättre folk eli Temppeliaukion yksinäisyys

kanava          YLE Radio 1

tuotanto         YLE Radion kulttuuriohjelmat

palkitaan       käsikirjoittaja ja ohjaaja Erikka Jussila, äänisuunnittelija Kai Rantala, tuottaja Hannu Karisto, kertoja Per-Olof Öller     

Radiodokumentti Bättre folk eli Temppeliaukion yksinäisyys uudistaa dokumentaarista radioilmaisua raikkaalla, henkilökohtaisella lähestymistavalla, joka avaa uuden näkökulman suomenruotsalaisuuteen. Töölöläispojan lapsuuden havainnot ja muistot saavat kuuntelijan pohtimaan suhdettaan kielivähemmistöömme. Dokumentin oivaltava äänimaisema ja intiimi kertomisen tapa tuovat kohteen lähelle kuulijaa.

                     

Pula-aika

kanava          YLE TV1

tuotanto         YLE Kulttuuri / Tiedeohjelmat

palkitaan       toimittaja/ohjaaja Esko Varho, taustatoimittaja Laura Puro, kuvaaja Juha Leskelä, leikkaaja Inga Bergström-Rausku, lavastaja Kimmo Turunen, tuottaja Aino-Inkeri Kukkonen, tuottaja Armi Kyynäräinen

Neliosainen, osin dramatisoitu ohjelmasarja Pula-aika tuo kotirintaman näkökulmasta erinomaisella tavalla ja tärkeänä muistutuksena esiin sen, miten suomalaiset sinnittelivät sotavuosina nälkää ja puutetta vastaan. Päiväkirjoihin, runsaaseen arkistomateriaaliin ja aikalaiskertomuksiin pohjautuva kehyskertomus tarjoaa katsojalle paitsi merkittävän elämyksen myös uutta historiatietoa.

 

VIIKOITTAISET ASIAOHJELMAT-SARJAN KOURA-PALKINTO

10.000 euroa

 

MOT: Ensimmäisen valtakunnan vieraana ja

Tie Guantanamosta

 

kanava          YLE TV1

tuotanto         YLE Ajankohtaisjournalismi

palkitaan       toimittaja Kati Juurus, leikkaaja Minna Nuotio, kuvaaja Marco Hyvärinen           

MOT-ohjelma Ensimmäisen valtakunnan vieraana ja sen jatko-osa Tie Guantanamosta käsittelevät rohkeasti päivänpolttavaa aihetta, kansainvälistä ihmisoikeuspolitiikkaa. Näkökulmana on Guantanamon vankileirin viiden uiguurimiehen joutuminen suurvaltapolitiikan pelinappuloiksi. Katsojalle avautuu hätkähdyttävästi se, miten yksilön oikeudet jauhautuvat suurvaltapolitiikan jalkoihin ja miten kyvyttömiä Suomi ja EU ovat ratkaisemaan humanitaarisia ongelmia. Ohjelmat toteuttavat kunniakkaasti tutkivaa journalismia.

                                         

 

VIIKOITTAISET ASIAOHJELMAT-SARJAN KUNNIAMAININNAT

á  3.000 euroa

MOT: Häätöblues

kanava          YLE TV1

tuotanto         YLE Ajankohtaisjournalismi

palkitaan       toimittaja Martti Backman, tuottaja Matti Virtanen                         

MOT-ohjelma Häätöblues avaa katsojalle ällistyttävän nykynäytelmän yksilön täydellisestä avuttomuudesta omaisuuttaan koskevassa päätöksenteossa, jossa iäkäs mutta itsenäinen pariskunta häädetään omakotitalostaan muodolliseksi luullun lunastuspykälän vuoksi. Ohjelma pakottaa katsojan seuramaan hetki hetkeltä pariskunnan etenevää piinaa ja häädön täytäntöönpanoa. Häätöblues synnytti poikkeuksellisen vastalauseiden tulvan ja osoittaa siten tutkivan journalismin voiman.

 

Spotligt: En vän på skattestyrelsen

kanava          YLE FST5 ja YLE TV2

tuotanto         YLE Samhälle och dokumentärer

palkitaan       toimittaja Minna Knus-Galán, taustatoimittaja Anna Olsoni-Broman, leikkaaja Tii Ricks, kuvaaja Teemu Kokkonen

En vän på skattestyrelsen berättar hur bästa broder -nätverk råder inom skatteförvaltningen. Programmet tar upp flera fall som visar att alla finländare inte behandlas på jämlika grunder. Som i en detektivroman målar redaktören upp en bild som vi inte är vana vid i Finland, ett av världens minst korrumperade länder. Med djuplodande intervjuer och gedigen research av de olika fallen ligger programmet på en solid grund.

 

KULTTUURI-SARJAN KOURA-PALKINTO

10.000 euroa

 

Sadan vuoden syke

kanava          YLE Radio Suomi

tuotanto         YLE Populaarimusiikki

palkitaan       toimittajat Jake Nyman, Josper Knutas, Telle Virtanen, Kalevi Pollari, Tero Liete, Sakari Warsell, Pekka Laine, Anneli Vehkoo,                  

Ohjelmasarja Sadan vuoden syke käy läpi kotimaista ja kansainvälistä populaarimusiikin historiaa erityisesti henkilökuvien mutta myös teemallisten kokonaisuuksien kautta. Sadan vuoden syke tuo esiin populaarimusiikin ja sen tekijöiden vaiheita tarjoten syventävää tietoa elämyksellisesti. Laaja ja kattava ohjelmasarja on toteutettu kunnianhimoisesti. Sekä sarjan sisältö että rakenne perustuvat tekijöiden vahvaan ammattitaitoon ja näkemykseen.

                     

KULTTUURI-SARJAN KUNNIAMAININNAT

á 3.000 euroa

K-rappu Special: Saikkosen 8

kanava          YLE TV1

tuotanto         YLE Kulttuuri

palkitaan       toimitussihteeri Juha Suomalainen, tuottaja Jouko Salokorpi, ohjaus Anssi Komulainen, kuvaaja Jouni Soikkeli, leikkaaja Antti Isoaho, koreografi Sami Saikkonen              

K-rappu Specialin Saikkosen 8 on poikkeuksellinen tanssiohjelma, jossa seurataan kahdeksan keski-ikäisen amatöörimiehen hikistä harjoittelua päämääränä tanssiesitys Kansallisoopperassa. Ohjelma onnistuu hienosti välittämään katsojalle sen, mikä on miesten kehityskaari ja miten tanssiteos syntyy. Näin se myös madaltaa katsojan kynnystä lähestyä modernia tanssia taidemuotona. Ohjelma uudistaa kulttuurin ohjelmien kerrontatapaa.

 

Lupa maalata

kanava          YLE TV1

tuotanto         YLE Kulttuuri

palkitaan       ohjaaja ja käsikirjoittaja Tina Cavén, leikkaaja Jorma Höri, kuvaaja Hannu Pakarinen, äänittäjä Åke Andersson

Lupa maalata on hieno sukellus kolmen aikamme merkittävän naistaiteilijan elämään ja taiteeseen. Ohjelma luo kaleidoskooppimaisen muotokuvan kustakin taiteilijasta ja päästää katsojan tutustumaan heidän taiteelliseen erityislaatuunsa. Ohjelma onnistuu välittämään myös iskevää ajankuvaa naistaiteilijan paikasta ja roolista 60-luvulta tähän päivään. Ohjelma on erinomainen lajityyppinsä edustaja ja osoitus tekijänsä syvästä erityisalueen tuntemuksesta.

 

LAPSET JA VARHAISNUORET-SARJASSA EI JAETTU KOURA-PALKINTOA

 

LAPSET JA VARHAISNUORET-SARJAN KUNNIAMAININNAT

á 3.000 euroa

 

Station T

kanava          YLE FST5

tuotanto         YLE Barn & junior, YLE Sporten

palkitaan       projektinvetäjä Jan-Ulrik Lindberg, juontaja Tom Nylund, toimittaja Hedda Jakobsson, toimittaja John Franzen, kuvaussihteeri Pyre Eriksson, ohjaaja Sam Stäuber, tuottaja Susanne Norrbäck-Råman, tuottaja Ilse Klokars, toimittaja Lone Widestam, toimittaja Magnus Eklöf

Station T tar upp nyheter och aktualiteter, men på ett helt annat sätt än de program som oftast förknippas med genren. Station T är ibland en talk show, ibland ett sportprogram, ibland en dokusåpa och ibland bara Station T – en helt egen knasig genre. I programmet kan vi helt oväntat och fräsch sätt bekanta oss med kroppsbehåringens fascinerande värld, till exempel på vilket sätt Beatles chockade världen med sina frisyrer och varför vi har hår i rumpan.

 

Operaatio Hurrikaani

kanava          YLE TV2

tuotanto         YLE Lapset ja nuoret

palkitaan       toimittaja Jari Mäkipää, äänisuunnittelija Petri Koskimäki, puvustaja Minna Tiihonen, graafikko Elli Murtonen, kuvaaja Timo Ahonen, käsikirjoittaja Janne Heinonen, lavastaja Antti Nikkinen

Operaatio Hurrikaani on visuaaliselta ilmeeltään nykyaikainen ja raikas ohjelma. Sen musiikki ja muu äänimaailma edustavat lastenohjelmissa uudenlaista tyyliä. Ohjelma onnistuu vaikeassa haasteessa: se on samaan aikaan jännittävä ja väkivallaton.

 

VUODEN SIVISTYSTEKO -PALKINTO

10.000 euroa

 

Elävä arkisto

palkitaan       vastaava toimittaja Reijo Perälä, tuottaja-toimittaja Seija Aunila, tuottaja-toimittaja Rita Landström, toimittaja Jukka Lindfors, toimittaja Paavo Rytsä, arkistotoimittaja Seija De Rybel, toimittaja Charlotta Hedman.   

Elävä arkisto tuo yhteisen kulttuuriperintömme uuden teknologian avulla maksutta kaikkien saataville. Elävä arkisto on palveluna ainutlaatuinen. Video- ja audiomateriaalia tausta-artikkeleineen ei ole tässä laajuudessa missään muualla tarjolla. Elävä arkisto on saanut huiman yleisösuosion, mikä todistaa palvelun sivistyksellisestä merkittävyydestä ja vaikuttavuudesta. Elävän arkiston työryhmässä yhdistyvät eri alojen erinomainen asiantuntemus ja innovatiivisuus uuden ja vanhan yhdistämisessä.

 

VUODEN SIVISTYSTEKO -SARJAN KUNNIAMAININTA

3.000 euroa

 

Suomi Areena

 

kanava          MTV 3

tuotanto         MTV 3 Uutiset

palkitaan       uutispäällikkö Esa Nieminen, toimituspäällikkö Tapani Pohjala, uutispäällikkö Heli Uusimaa, uutispäällikkö Sami Ruokangas, kuvaaja Aki Blomberg, ankkuri-toimittaja Katja Kannonlahti, toimittaja-kirjeenvaihtaja Kari Lumikero

MTV:n uutisten aloitteesta syntynyt Suomi Areena pyrkii luomaan uuden yhteiskunnallista keskustelua elvyttävän kesätapahtuman. Tapahtuman runkona ovat lukuisat paneelikeskustelut, joihin yleisöllä on vapaa pääsy. Keskusteluista suuri osa televisioidaan ja kaikkia paneeliaiheita käsitellään internet-sivuilla. MTV:n uutistoimitus ansaitsee kunniamaininnan sivistysteosta, jolla ihmisiä herätellään kesätapahtuman puitteissa kiinnostumaan yhteiskunnallisista kysymyksistä.